
Oreliat
Ryhmäntiedot
Oreliat on voimistelujoukkue, jossa on seitsemän 16-18-vuotiasta
voimistelijaa. Orelioiden juuret ovat vuonna 2011 perustetussa Karkit
-joukkueessa, josta tuli Oreliat keväällä 2014.
Treenaamme 3 kertaa viikossa tavoitteellisessa merkeissä hauskanpitoa
unohtamatta. Treeneissä kehitämme liikkuvuutta, tekniikkaa, voimaa
sekä lajitaitoa. Harjoituksemme koostuvat pääpiirteittäin
joukkuevoimistelusta ja tanssillisesta voimistelusta, mutta
harjoittelemme myös erilaisia tanssilajeja, kuten nykytanssia.
Kauden aikana käymme kilpailuissa eri puolilla Suomea sekä esiinnymme
seuran näytöksissä ja erilaisissa tapahtumissa.
Joukkueemme löytää myös instagramista @kanvoreliat.
Treeniryhmään kutsutaan mukaan joko erillisen näytön tai aikaisemman osallistumisen perusteella.
Ohjaajalta voi tiedustella mahdollisuutta treeniryhmään liittymiseen.
Ryhmän maksu toimintakaudella jäsenmaksu 35 € + harjoitusmaksu 100 € (yli 18-vuotias 125 €). Lisätietoja maksuista tästä.
Harjoitusaikataulu
Lauantai klo 13-16 ja sunnuntai klo 13-14.30 Yhteislyseolla
Yhteystiedot
Anni-Liina Honkakunnas 0442566445
Ryhmäkummi Marju Vesanko 0442128334
Tiedotus
Ei tiedotettavaa.